Referenssit

 

Asiakkaani järvenrantatontti Iitin kirkonkylässä (kuva: Katja Juurikko, Kouvolan Sanomat)

Minun tarinani

Olen tehnyt 30 vuoden virkauran jälkeen rakkaasta harrastuksesta unelmieni työn. Saan suunnitella ihmisten koteja ja puutarhoja entistä ehommiksi. Saan tehdä luovaa työtä, joka ei edes tunnu työltä. Voin tehdä töitä kotonani, tapaan ihania asiakkaita, voin suunnitella työt ja harrastukset miten haluan. Tämä on hienoa!

Olen saanut kahtena vuonna palkinnon Kouvolan alueen pihakilpailuissa sekä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalipaikan v. 2015. Sain myös mahdollisuuden tehdä Kotkan kaupungin puistotoimessa vihersuunnittelua talvella 2018! Kiitos tästä antoisasta kokemuksesta ja yhteistyöstä! Tällä hetkellä päätyöni on Iitin kunnan puutarhurin työ. Teen suunnittelutöitä sivutoimisesti vapaa-ajallani.

Elämänarvoni ovat luonnonmukaisuus, positiivisuus, läsnäolo tässä hetkessä sekä toisen ihmisen kuunteleminen ja arvostaminen.

Minä entisessä kodissani uima-allastalolla – Suvelassa

Tähtihetkeni

Pihakilpailupalkinto v. 2011

Pihasuunnittelukurssi v. 2012

Puutarhuri, viherala v. 2014

Viherpiha-lehden Kuukauden piha 2/2015

Sisustussuunnittelija v. 2015

Valaistustekniikan kurssi v. 2015

Pihakilpailupalkinto v. 2015

Suomen Paras Piha -kilpailun finalisti v. 2015

Tavaramerkkisuoja ViherTähden nimelle v. 2016 = ViherTähti®

Vectorworks-suunnitteluohjelmisto v. 2016

Vihersuunnittelutehtävät Kotkan kaupungin puistotoimessa talvi 2018

Yrittäjän ammattitutkinto v. 2018

Puutarhuri Iitin kunnassa v. 2020 –

Asiakkaani rivitalopihan uudistus Kouvolan Kaupunginpuutarhassa

Oma kotipuutarhani Korialla aikanaan

Asiakkaani remontti on valmis, verhot ja uudet kalusteet ovat tulossa.

Referenssikuvat copyright ©

Tallenna