Avainsana-arkisto: valaistussuunnitelma

Kesää kohden!

Päivät pitenevät ja valoisa aika lisääntyy! Voisin kesäihmisenä hypätä tästä hetkestä suoraan vaikka huhtikuulle!

Suunnittelutöitä on ollut kovasti, kiitos teidän ihanien asiakkaiden! Suunnitteluja on sopivasti niin sisustus- kuin pihasuunnittelunkin puolella. Ja valaistussuunnittelunhan yhdistän lähes poikkeuksetta kumpaankin.

Kouvolan Sanomien kuva 5.7.2018 (Katja Juurikko) suunnittelemastani pihasta Iitissä

Nyt juuri on valmistunut kaikki tulevien Kouvolan asuntomessujen pihasuunnitelmat: viisi suunnitelmaa Pioneeripuistoon, joista neljä messualueelle. Aikamoinen saavutus! Kaikki nuo pihat ovat erilaisia, kuten asiakkaatkin. On ollut ilo tehdä värikästä kukkapihaa, japanilaista puutarhaa, hillittyä havu-kivipihaa jne. Vielä joutuu odottelemaan, että viherrakentajat pääsevät tositoimiin keväällä. Sitten en malta pysyä poissa katsomassa, miten pihat oikeasti valmistuvat. Katso lisää asuntomessuista blogistani www.tallisillalla.fi.

Teen suunnitelmia muuallekin kuin Kouvolaan. Kohteita on parasta aikaa myös Kotkassa, Haminassa, Lappeenrannassa, Luumäellä, Iitissä ja Lapinjärvellä. Olen käytettävissä suunnittelutöihin myös tuleville asuntomessuille (Tuusula, Lohja ja Loviisa). Ota yhteyttä, niin saat toiveittesi kodin ja unelmiesi puutarhan!

Asiakkaani olohuone remontin jälkeen. Kalustehankinnat ovat edistyneet tästä hetkestä.